KAURA-AHON KANSANMUSIIKKIYHDISTYS RY
Vuonna 2006 perustettu Kaura-ahon kansanmusiikkiyhdistys ry levittää kansanmusiikkipohjaisen ja akustisen musiikin ilosanomaa Varkauden seudulla. Hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana toimii Arto Julkunen ja sihteerinä Pekka Vallenius. Näkyvin ja kuuluvin osa toimintaa on Rimpsaus -yhtye, mutta muutakin on luvassa...
...tavoitteenamme on järjestää kansan-, folk- ja maailmanmusiikkiin liittyviä tapahtumia yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.
Poimintoja yhdistyksemme toiminnasta
(tuoreimmat päällimmäisenä)
Mestaripelimanni ja Pohjois-Savon oltermanni Erkki Vepsäläinen täytti kunniakkaat 80 vuotta. Juhlakonsertin Warkaus-saliin järjestivät yhteistyössä Pohjois-Savon Pelimannit ry ja Kakmu ry. - Erkkihän tunnetaan myös Rimpsauksen perustajajäsenenä,
Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto myönsi yhdistykselle apurahan "Akustisen- ja kansanmusiikin klubitoiminnan järjestämiseksi Keski-Savossa." Kiitämme lämpimästi!

Klubeissa esiintyivät Mikko Perkoila, Timo Väänänen ja Taith, Pave Maijanen, Matti Johannes Koivu, Eino Happonen sekä Hänä & The Tigers. Iltoja isännöi Rimpsaus.
Yhdistyksemme teki yhteistyötä teatteriryhmä Nimettömät ry:n kanssa! Musiikki- ja lauluharjoitukset alkoivat keväällä ja KYMMENEN TIKKUA LAUDALLA tuli ensi-iltaan 28.6.2008. Mielenkiintoista tarinaa elävöittivät tunnetut ja rakkaat laulut eri vuosikymmeniltä. Käsikirjoituksen teki Iiris Salmela ja ohjaajana toimi Tuomo Salmela. Projektissa oli mukana n. 40 henkilöä.
Nimettömät ry juhli samalla 15-vuotista taivaltaan. Useita valtakunnallisiakin huomionosoituksia saaneen ryhmän tämänvuotinen näytelmä arvioitiin merkittäväksi kulttuuriteoksi.
Kaura-ahon kansanmusiikkiyhdistys ja Rimpsaus kiittävät hyvin sujuneesta yhteistyöstä ja toivottavat onnea juhlivalle teatteriryhmälle!
VARKAUDEN KANSALAISOPISTO järjesti kurssin
DJEMBE -RUMMUN RAKENTAMINEN
Se pidettiin Varkaudessa 24.-25. helmikuuta 2007. Kurssin opettajana toimi soitinrakentaja Jouni Kurki. Kahden päivän aikana rakennettiin oikea rumpu esivalmiista aihiosta ja opeteltiin soiton alkeet.
Kiitämme kansalaisopistoa ja muita ystäviämme kurssin mainiosta onnistumisesta!
KUVIA INNOKKAISTA RAKENTAJISTA.....kuvat: Marika Heiskanen/Warkauden Lehti. (klikkaamalla suuremmaksi)
Profiili